Tausta ja haaste

Tehtävämme oli lisätä ”tiehyvinvointia” tavalla tai toisella Shellin nimissä. Ongelmaa hyvinvoinnin tiellä ei tarvinnut etsiä kauaa. 

Ammattikuljettajat viettävät pitkiä aikoja tien päällä, ilman mahdollisuutta liikkua riittävästi työpäivän aikana. Tämä altistaa heidät muun muassa tuki- ja liikuntaelinsairauksille sekä sydän- ja verisuonitaudeille. Nämä vaivat ja sekä liikkumattomuus vaikuttavat sekä terveyteen että liikenneturvallisuuteen, lisääntyneen väsymyksen kautta. 

Tunnistimme tarpeen tarjota kuljettajille konkreettisen ratkaisun – vaikka aikaa pitää huolta itsestään ei työpäivänä ole liikaa.

Ratkaisu

Suunnittelimme Ajokuntosali-konseptin, jossa 12 Shellile asennettiin maksuttomia kuntoilulaitteita ammattikuljettajien käyttöön.

Ajokuntosali on uusi ja täysin maksuton hyvinvointia tukeva konsepti, joka istuu ammattikuljettajien taukoihin. Se auttaa heitä suoriutumaan raskaista työpäivistä ja -öistä turvallisemmin sekä pidentämään työuriaan.

Teimme vasta-alkajillekin sopivan mutta tehokkaan treeniohjelman, jonka ehtii tekemään lyhyidenkin taukojen aikana. Liikkeet keskittyvät erityisesti lihaksiin, joita pitkä istuminen heikentää.

Tien päälle ja
treenaamaan

Kaikki kaksitoista Ajokuntosalia sijaitsevat raskaan liikenteen vilkkaasti liikennöimillä reiteillä.

Täydellinen valinta

Yhteistyössä fitness-urheilija ja rallikartturi Janni Hussin kanssa loimme nopeaankin taukoon sopivia harjoitteita, jotka avaavat ja vahvistavat ajamisen jumittamia paikkoja.

Janni Hussi on nappivalinta kampanjan keulakuvaksi: Janni ei vain puhu hyvinvoinnista, vaan myös elää oppiensa mukaisesti. Hän on uskottava esikuva ja aito inspiraation lähde kaikille ammattikuljettajille.

Kampanja

Konsepti lanseerattiin kuskeille huoltoasemilla, opetusvideoilla, televisiossa, radiossa ja sosiaalisessa mediassa.

Tulokset

Ajokuntosali sai järjestään positiivisen vastaanoton raskaan liikenteen ammattikuljettajien keskuudessa. Ammattikuljettajat kokivat taukojensa laadun parantuneen niin paljon, että 56 % kuljettajista kertoo nyt valitsevansa aikaisemmin haastajabrändiksi profiloituneen Shelliä aina, kun reitille osuu.

NPS

Asiakastyytyväisyyttä mittaava NPS ylsi ennätyskorkealle pian kampanjan jälkeen.

Ammattikuljettajista kertoo valitsevansa Shellin taukopaikakseen aina kun mahdollista.

Yleisöstä sanoo harkitsevansa taukopaikkavalintojaan uudelleen Shellin hyväksi.